tiistai 28. tammikuuta 2014

Mistä kaikki alkoi

Kun olin lukiossa viimeistä vuotta vuonna 2008, onnistuin pudottamaan painoani -15kg noin puolessa vuodessa Painonvartijoiden avulla. Olin todella omistautunut painonpudotukselle ja tein paljon töitä sen eteen. Lukio päättyi ja aloitin syksyllä uudessa koulussa monien satojen kilometrien päässä kotoa. Kolmen ja puolen vuoden aikana pyrin ylläpitämään liikuntaa mutta oma koti ja vapaus sai aikaiseksi sen, etten tarkkaillut syömisiäni. Opiskelujen aikana tapasin myös nykyisen mieheni ja seurustelun myötä tapahtui lisää muutoksia ruokavaliossani. Aloin käydä baareissa, mitä en ollut ennen pahemmn tehnyt, ja lihoin alkoholista. Yhdessä poikaystävän kanssa oli myös kiva herkutella mutta liikuntaa ei juuri ollut.


Kaikki 15kg ja enemmän tulivat hitaasti mutta varmasti takaisin. Tuntui siltä kuin kaikki nuo kilot olisivat tullut näkyviin yhtenä päivänä. Vaakani toimi patterilla ja minulla ei ollut pattereita ollut vaa'assa pitkään aikaan eli en ollut voinut kauhistua aikaisemmin painon noususta.

Muutaman vuoden ajan yritin motivoitua painonpudotuksesta mutta aina tapahtui jotain, minkä takia pudotus ei vain lähtenyt käyntiin. Olen hyvin vahvasti tunnesyöjä eli kun koen surun tunteita, syön suruuni. Olen myös suuri rohmu eli syön syön syön syön, kunnes ei ole enää mitään mitä syödä.


Painon nousuun vaikutti myös työni seurakunnassa, missä minulla oli työajaton työaika eli säännöllisyys syömisessä ei ollut oikein mahdollista. Minulla oli myös paljon leirejä, missä tarjottiin viidesti päivässä tukevat ruoka-annokset kaikkine herkkuineen. Minulle tuli myös tavaksi hakea jotain herkkuja töihin ja leireille, koska epäsäännöllisyys elämässäni vaikutti vahvasti tunne-elämääni.

Syksyllä 2013 löysin motivaation kipinän mielenkiintoisesta lähteestä eli cosplaysta. Olen cosplayta harrastanut jo vuodesta 2007 asti ja loppujen lopuksi se on hyvin ulkonäköpainoitteinen harrastus. Aloin vihata cosplaykuvia, mitä minusta otettiin, sillä näytin liian leveältä verrattuna hahmoihin, joiksi olin pukeutunut ja muutenkaan en halunnut katsella kuvia itsestäni.

Eli lopulta motivaation kipinän sytytti minulle rakas harrastukseni. Sen jälkeen sain motivaatiota myös siitä, että haluan näyttää hyvältä poikaystäväni rinnalla. Hän on aina sanonut, että rakastui minuun eikä ulkonäkööni vaikka pitikin enemmän siitä, miltä näytin kun tapasimme.

Olemme poikaystäväni kanssa käyneet epäsäännöllisen säännöllisesti kuntosalilla vuodesta 2012 lähtien, nykyään todella säännöllisesti. Uskon, että painoni olisi kohonnut vielä korkeammalle, jos en olisi käynyt silloin tällöin salilla. Vasta viime vyksynä löysin kunnon motivaation kuntosalilla käymiseen ja ruokavalion remonttiin.

kuva: Keventäjät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti