perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Viime viikkojen aikana on tapahtunut paljon, mikä on vaikuttanut myös painonpudotukseen. Olimme toukokuun lopulla kaksi viikkoa Japanissa ja olin päättänyt Osakan ollessa ruokapääkaupunki olla murehtimatta ruoasta ja syömisestä. Matkan aikana tulikin muutama kilo lisää, mistä en ottanut stressiä.

Jo ennen matkaa sairastuin flunssaan ja olin myös matkan aika kipeänä. Tässä puolitoista kuukautta olen ollut sairastelukierteessä ja saanut flunssan toisensa jälkeen, virallinen lääkärintodistus on tällä hetkellä keuhkoputkentulehdus. En yksinkertaisesti jaksanut ainaisessa sairastelussa tarkkailla syömisiäni ja päästin itseni herkuttelemaan. Painoa kertyi taas pari kiloa lisää.

Painonpudotuksen yhteydessä puhutaan usein "dieettilomasta" eli joskus täytyy olla miettimättä ja stressaamatta painonpudotusta. Näin päätinkin tehdä, sillä minulle ehti tulla painon putoamisesta ja vaa'alla käymisestä pakkomielle. Eli olin todella tyytyväinen, että pääsin mielessäni siihen tilaan, että "olen jo pudottanut paljon painoa ja pääsen varmasti tavoitteeseeni".


Nyt kun minusta tuntuu, että kahden antibioottikuurin jälkeen alan jo tervehtymään, palaan takaisin painonpudotuksen ja liikunnan pariin.

Jo ennen Japanin matkaa aloin pitää ruokapäiväkirjaa kahden viikon aikana, jotta saan painon varmemmin putoamaan. Kahden viikon ajan pidän pienempää päivittäistä kalorimäärää, jotta paino lähtee kunnolla alaspäin.

Sain myös personal trainerilta uuden ohjelman, minkä avulla painonpudotus ei ole ihan ollut samaa, mitä vanhalla ohjelmallani. Olenkin päättänyt kymmeneksi viikoksi palata takaisin vanhan ohjelmani pariin.

Katsotaan, miten tästä eteenpäin lähtee! Laittelen lähiviikkoina vinkkejä ruokavaliosta ja ruoista, mitä kannattaa syödä.